Dynasty tietopalvelu Haku RSS Riveria

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 9



 

Ilmoitusasiat Tarla

 

Tarkastuslautakunta 27.02.2024 § 9   

     

  1. Yhtymävaltuusto on 30.11.2023 § 27 todennus Pirkko Blohinin luottamustoimen tarkastuslautakunnan varajäsenenä päättyneeksi ja valinnut Kati Mukkalan tarkastuslautakuntaan Hannu Hämäläisen uudeksi henkilökohtaiseksi varajäseneksi toimikauden 2021-2025 loppuun saakka.

 

  1. Yhtymähallituksessa on 14.12.2023 käsitelty kouluterveyskyselyn, opiskelijoiden hyvinvointikyselyn ja henkilöstön työhyvinvointikyselyn 2023 tulokset.

 

  1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria sai opetus- ja kulttuuriministeriön laatupalkintokilpailussa kunniamaininnan. Kunniamaininnan palkintoperusteina Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian osalta mainittiin seuraavaa: Riverian vahva, maakunnallinen työelämäyhteistyö rakentuu strategisiin ja systemaattisesti sitoutettuihin kumppanuuksiin.  Elinkeinoelämä huomioidaan toiminta-alueella laajasti ja yhteistyöhön osallistuu koko henkilöstö. Työelämän tiimiauditointimalli vahvistaa työelämäyhteistyötä ja organisaation oman toiminnan laadun kehittämistä. Oppilaitosten välinen verkostoyhteistyö alueella on syvää, strategista ja palvelee opiskelijoita vaativasta erityisestä tuesta korkeakouluihin. Riveriassa opiskelijakuntatoiminta on osa organisaation kehittämistä, ja se on järjestetty erinomaisesti ja siihen osallistutaan laajasti. Työelämä on erittäin tyytyväinen kumppanuuteen Riverian kanssa.

 

  1. Eduskunnan oikeusapumiehen kanslia on suorittanut 28.11.2023 tarkastuskäynnin Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveriassa. Eduskunnan oikeusasiamiehen opetustoimen laillisuusvalvonnassa yhtenä lähtökohtana on perehtyä oppilaiden ja opiskelijoiden oikeuksien toteutumiseen ja yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin saada ikäkauden ja edellytysten mukaista opetusta. Oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnassa erityisteemana vuonna 2023 oli valvonnan valvonta. Ylimpänä laillisuusvalvojana oikeusasiamiehen yhtenä tehtävänä on varmistua siitä, että valvonnan kohteena olevat valvojat ja valvottujen tahojen sisäinen valvonta toimivat tehokkaasti lainmukaisuuden valvonnassa ja perus- ja ihmisoikeuksien edistämisessä.

 

Tarkastuksessaan eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia keskittyi Riveriaan yleisesti, sen opiskelijakunnan toimintaan, opiskelijoiden tapaamiseen, hyvän hallinnon ja julkisuusperiaatteen toteutumiseen, opiskelijoiden oikeusturvaan, opintosuoritusten arviointiin ja oikaisupyyntöihin, opiskeluoikeuden peruuttamiseen, kurinpitoon, oikeuteen turvalliseen opiskeluympäristöön, vammaisten henkilöiden opiskelumahdollisuuksien turvaamiseen ja opiskeluoikeuksiin, opiskelijoiden hyvinvointiin sekä tukeen ja erityiseen tukeen, havaintoihin oppivelvollisuuslain toimeenpanosta sekä toiminnan oma valvontaan.

 

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian tarkastus ei antanut aihetta jatkotoimenpiteisiin.

 

 

Lisätietoja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Anna Hölttä.

 

Päätösehdotus  

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Merkitään tiedoksi.

 

 

Päätös Tarkastuslautakunta

Merkittiin tiedoksi.