Dynasty tietopalvelu
Riveria RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 15.09.2026/Pykälä 149


Liitteet
Numero Otsikko
4 Liite 1Järjestämisluvan mukaiset tutkinnot_Jatkuva oppiminen
(pdf 128.36 kb)

Kokousasian teksti

Riverian ammatillisen tutkintokoulutuksen tarjonnan suunnittelu vuodelle 2027

 

Yhtymähallitus 21.05.2026 § 88 

  

Tutkintoon johtavan koulutuksen tarjonnan 2027 valmistelu on käynnissä. Tavoitteena on valmistella peruskoulun päättäville suunnattu yhteishaun 2027 tarjonta ammatillisen koulutuksen perustutkintoihin ja tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA). Yhteishaun tarjonta määritellään aloituspaikkoina tutkinnoittain ja koulutusyksiköittäin. Lisäksi valmistellaan aikuisille suunnattu maakunnallinen koulutustarjonta (perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot ja niiden tutkinnon osat) opiskelijavuosina. Oppisopimukseen hakeutuminen ja oppisopimuksena kouluttautuminen on aina mahdollista, joten tarjonnan suunnittelu aloituspaikkoineen ja opiskelijavuosineen ei sitä rajoita. 

 

Tutkintotarjonnan 2027 valmistelun pohjana on Pohjois-Karjalan työvoima- ja osaamistarpeet keskipitkällä ja lyhyellä aikavälillä. Valmistelussa olemme kuulleet alueemme sidosryhmiä ja omistajakuntia työvoima- ja osaamistarpeista toukokuussa. Lisäksi on käytössä erilaista tilasto- ja ennakointitietoa alueemme työvoima- ja osaamistarpeista.

 

Kokouksessa prosessi- ja koulutusjohtaja esittelee valmistelutilannetta ja käydään lähetekeskustelu koulutustarjonnan 2027 suuntaamisen linjauksista.

 

Valmistelija ja lisätietoja Prosessi- ja koulutusjohtaja Jatta Herranen, p. 050 0755 305, jatta.herranen(at)riveria.fi, kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Yhtymähallitus käy lähetekeskustelun koulutustarjonnasta 2027 ja evästää viranhaltijoiden valmistelutyötä.

 

Päätös Yhtymähallitus

Yhtymähallitus kävi lähetekeskustelun koulutustarjonnasta 2027 ja evästi viranhaltijoiden valmistelutyötä.

___

 

Leena Nyyssönen oli poissa kokouksesta klo 9.38–9.42 asian käsittelyn aikana.

Jatta Herranen poistui kokouksesta klo 11.26 asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen. Sanna Rissanen poistui kokouksesta klo 11.26 asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen ja Mika Kärkkäinen jatkoi puheenjohtajana loppukokouksen ajan.

____

 

Yhtymähallitus 16.06.2026 § 107 

  

Lähtökohdat

Ammatillisen koulutuksen tutkintotarjonnan 2027 suuntaamista ohjaa ensisijaisesti alueemme työvoima- ja osaamistarpeet keskipitkällä ja lyhyellä aikavälillä.

Lisäksi otamme huomioon Riverian strategian 2026–2029, ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilun ja sitä ohjaavan sopimuksen, koulutusten vetovoiman ja ikäluokkakehityksen, ennakointitiedon sekä sidosryhmiltä ja omistajakunnilta sadun palautteen.

 

Vuoden 2027 tutkintoon johtavan koulutuksen kokonaistarjontaan ei tehdä vähennyksiä verrattuna vuoteen 2026. Huomioiden koulutuskuntayhtymän rahoitusaseman heikentyminen uudessa ammatillisen koulutuksen rahoitusmallissa, on toiminta- ja taloussuunnitelmassa 2027–2029 varauduttava tappiollisiin tilinpäätöksiin. Kuluvana vuonna 2026 tehdään kokonaisselvitys koulutuskuntayhtymän palvelurakenteen uudistamisesta Riverian strategian ja toiminnanohjauksen kokeilusopimuksen mukaisesti, ja tällä selvityksellä voi olla vaikutuksia vuoden 2028 ja sen jälkeiseen koulutustarjontaan.

 

Oppivelvollisille suunnattu yhteishaun tarjonta 2027

 

Yhteishaun 2027 ammatillisten perustutkintojen ja tutkintokoulutuksen valmentavan koulutuksen tarjonta määritellään aloituspaikkoina tutkinnoittain ja koulutusyksiköittäin. Taustalla on alueemme keskipitkän aikavälin työvoima- ja osaamistarpeet, ikäluokkakehitys ja ensisijaisten hakijoiden määrät vuosilta 2024–2026.

 

Tavoitteena on, että tarjoamme yhteishaussa 2027 riittävästi aloituspaikkoja oppivelvollisille. Tämä edellyttää, että lisäämme yhteishaussa aloituspaikkoja Joensuun koulutusyksikköön ja muiden koulutusyksiköiden (Kitee, Lieksa, Nurmes, Outokumpu ja Valtimo) aloituspaikkamäärä kokonaisuudessaan pysyy vähintään samana kuin vuonna 2026.

 

Koulutusyksikkö

Yhteishaun aloituspaikat 2027

Ensisijaisista hakijoista oppivelvollisia yhteishaku 2026

Joensuu

800

827

Kitee

50

44

Lieksa

50

30

Nurmes

60

41

Outokumpu

50

38

Valtimo

50

41

Riveria yhteensä

1 060

1 021

 

Aikuisille suunnatun jatkuvan haun tarjonta 2027

 

Jatkuvan oppimisen maakunnallinen tarjonta 2027 määritellään opiskelijavuosina tutkintotyypeittäin: perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin ja niiden tutkinnon osiin. Taustalla on alueemme lyhyen aikavälin työvoima- ja osaamistarpeet. Tavoitteena on mahdollistaa aikuisten kouluttautuminen joustavasti siten, että se mahdollistaa työmarkkinoiden ulkopuolelta kiinnittymisen työmarkkinoille joko palkkatyöhön tai yrittäjäksi, alalta toiselle siirtymisen ja oman alan osaamisen laajentamisen ja syventämisen.

 

Jatkuvan oppimisen tutkintokoulutuksen tarjonta 2027 mitoitetaan 3 000 opiskelijavuoden mukaisesti, vaikka Riverian valtionosuusrahoitteisen jatkuvan oppimisen opiskelijavuosien enimmäismäärä on 2 845 opiskelijavuotta.

 

Tutkintotyyppi

osuus

opiskelijavuodet (opv)

perustutkinnot ja tutkinnon osat

55 %

1 650

ammattitutkinnot ja tutkinnon osat

35 %

1 050

erikoisammattitutkinnot ja tutkinnon osat

10 %

300

Riveria yhteensä

100 %

3 000

 

Oppisopimuskoulutus aina mahdollista

 

Yhteishaun ja jatkuvan oppimisen tarjonnan 2027 lisäksi voimme järjestää aina työelämän tarpeen mukaisesti oppisopimuskoulutusta kaikissa tutkinnoissa ja tutkinnon osissa koko maakunnan alueella.

 

Prosessi- ja koulutusjohtaja esittelee kokouksessa vuodelle 2027 suunniteltua koulutustarjontaa.

 

Valmistelija ja lisätietoja Prosessi- ja koulutusjohtaja Jatta Herranen, p. 050 0755 305, jatta.herranen(at)riveria.fi, kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Yhtymähallitus päättää, että

  1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian ammatilliseen tutkintoon johtavan koulutuksen tarjonta vuodelle 2027 järjestetään asian esittelytekstin ja liitteen mukaisesti.
  2. koulutustarjonnan toteutumisesta raportoidaan yhtymähallitukselle vuoden 2027 kevätkaudella ja syyskaudella yhteishaun sekä jatkuvan haun osalta. 

 

Asian käsittelyn aikana Veli-Matti Hurskainen esitti, että Nurmeksen koulutusyksikön aloituspaikat palautetaan tämän vuoden mukaiseksi. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.

 

Päätös Yhtymähallitus

Yhtymähallitus päätti, että

  1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian ammatilliseen tutkintoon johtavan koulutuksen tarjonta vuodelle 2027 järjestetään asian esittelytekstin ja liitteen mukaisesti.
  2. koulutustarjonnan toteutumisesta raportoidaan yhtymähallitukselle vuoden 2027 kevätkaudella ja syyskaudella yhteishaun sekä jatkuvan haun osalta.

 

Veli-Matti Hurskainen jätti päätökseen liitteenä olevan eriävän mielipiteen.

___

 

 

 

Yhtymähallitus 15.09.2026 § 149  

51/00.01.02.03/2026   

Tavoitteet jatkuvan oppimisen opiskelijavuosista vuodelle 2027

 

Pohjois-Karjalan työelämän lyhyen aikavälin osaamistarpeiden ohella jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa vuonna 2027 ohjaa jatkuvan oppimisen opiskelijavuositavoitteet, jotka määritellään tulosaluekohtaisesti tutkintotyypeittäin. Lisäksi tulosaluekohtaiset opiskelijavuositavoitteet jaetaan tulosalueen tiimeille. Tavoitteet ovat minimitavoitteita, ja niiden avulla pyrimme varmistamaan jatkuvan oppimisen tavoitellun volyymin vuonna 2027.

 

Riverian jatkuvan oppimisen opiskelijavuositavoite tutkintotyypeittäin

 

Ohessa on päivitetty esitys Riverian jatkuvan oppimisen opiskelijavuositavoitteeksi tutkintotyypeittäin. Tavoitteenamme on lisätä maltillisesti ammatti- ja erikoisammattitutkintojen ja niiden tutkinnon osien tarjontaa edellisistä vuosista, sillä yhden vuoden aikana tehtävät isot muutokset aiheuttavat ongelmia opiskelijoiden sisäänoton hallintaan pidemmällä aikavälillä.

 

Tutkintotyyppi

Osuus

Jatkuvan oppimisen opiskelijavuodet (opv)

perustutkinnot ja tutkinnon osat

60 %

1 800

ammattitutkinnot ja tutkinnon osat

30 %

900

erikoisammattitutkinnot ja tutkinnon osat

10 %

300

Riveria yhteensä

100 %

3 000

 

 

 

Tulosaluekohtaiset jatkuvan oppimisen opiskelijavuositavoitteet

 

Oheisessa taulukossa on esitys Riverian jatkuvan oppimisen opiskelijavuositavoitteesta (yhteensä 3000 opiskelijavuotta) tulosalueittain ja tutkintotyypeittäin:

 

Tutkintotyyppi

Hyvinvointi ja terveys

Palvelutoiminta

Rakentaminen

Teollisuus ja biotalous

perustutkinnot ja tutkinnon osat

820

360

305

315

ammattitutkinnot ja tutkinnon osat

170

272

255

203

erikoisammattitutkinnot ja tutkinnon osat

134

100

50

16

yhteensä

1 124

732

610

534

 

Tiimikohtaiset jatkuvan oppimisen opiskelijavuositavoitteet

 

Alla olevassa taulukossa on esitykset tiimikohtaisista opiskelijavuositavoitteista:

 

Hyvinvointi ja terveys

Jatkuvan oppimisen opiskelijavuodet (opv)

Kasvatus- ja ohjausala

195

Kulttuuriala

199

Sosiaali- ja terveysala

730

yhteensä

1 124

 

Palvelutoiminta

Jatkuvan oppimisen opiskelijavuodet (opv)

Elintarvike-, ravintola- ja cateringala

215

Hius- ja kauneudenhoitoala

42

Liiketoiminta ja yrittäjyys

395

Matkailuala

80

yhteensä

732

 

Rakentaminen

Jatkuvan oppimisen opiskelijavuodet (opv)

Kaivos-, maarakennus- ja infrarakentamisen alat

95

Sähkö-, prosessi- ja automaatioala

102

Talonrakennus-, puu- ja pintakäsittelyala

140

Talotekniikka-ala

33

Tieto- ja viestintätekniikka-ala

60

Turvallisuus- ja kiinteistöpalveluala

180

yhteensä

610

 

Teollisuus ja biotalous

Jatkuvan oppimisen opiskelijavuodet (opv)

Ajoneuvoala

69

Logistiikka-ala

88

Kone-, metalli- ja muoviala

142

Maatalousala

142

Metsäala

93

yhteensä

534

 

Esityksen liitteessä on kuvattu Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän voimassa olevan laajan järjestämisluvan mukaiset tutkinnot, joiden ympärille voimme luoda jatkuvan oppimisen tarjonnan joko koko tutkintoon johtavana koulutuksena tai tutkinnon osista koostuvina osaamiskokonaisuuksina.  

 

Prosessi- ja koulutusjohtaja esittelee kokouksessa vuodelle 2027 suunniteltua jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa.

 

Valmistelija ja lisätietoja Prosessi- ja koulutusjohtaja Jatta Herranen, p. 050 0755 305, jatta.herranen(at)riveria.fi, kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Yhtymähallitus päättää

  1. merkitä tiedoksi toiminnanohjauksen kokeilun järjestämisluvan mukaiset tutkinnot 1.1.2o27 alkaen ja niiden järjestämisvastuulla olevat Riverian tulosalueet ja tiimit (liite)
  2. hyväksyä jatkuvan oppimisen vuoden 2027 koulutustarjonnan opiskelijavuositavoitteet tulosaluekohtaisesti tutkintotyypeittäin ja jaettuna tulosalueiden tiimeille esittelytekstissä esitetyn mukaisesti
  3. että, koulutusjohtaja voi päättää joustavasti tulosalueellaan järjestettävistä tutkinnoista ja tutkinnon osista tutkintotyypin sisällä opiskelijavuositavoite huomioiden 

 

Päätös Yhtymähallitus

Hyväksyttiin yksimielisesti.

_____

 

Jatta Herranen poistui kokouksesta klo 14.15 asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.

____