RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opiskeluhuollon ohjausryhmä
Pöytäkirja 05.05.2026/Pykälä 8
Oppimisen tuki Riveriassa 1.8.2026 alkaen
Opiskeluhuollon ohjausryhmä 05.05.2026 § 8
91/00.00.01.01/2025
Ammatillisessa koulutuksessa oppimisen tuki uudistuu 1.8.2026 alkaen. Oppimisen tuen toimeenpanon tulisi vaikuttaa myönteisesti opiskelijoiden osaamisen kehittymiseen, osaamisen osoittamiseen näytöissä, valmistumiseen, työllistymiseen tai jatko-opintoihin siirtymiseen sekä hyvinvointiin. Tavoitteena on myös ennaltaehkäistä opiskelijoiden vaikeuksien kasautumista, monimutkaistumista ja suorittamattomien opintojen kertymistä. Koulutuksen järjestäjän näkökulmasta uudistu-van oppimisen tuen tavoitteena on koulutuksen keskeyttämisen vähentäminen, opintojen etenemisen ja tutkintojen valmistumisen parantaminen, työllistymisen ja jatko-opintoihin siirtymisen parantaminen, osallisuuden lisääntyminen, myönteinen vaikutus koulutuksen järjestäjän rahoitukseen ja laadunhallintaan.
Uudistuksen myötä kaikilla ammatillisen koulutuksen opiskelijoilla on oikeus oppimisen tukeen, jota he tarvitsevat tutkinnon tai koulutuksen perusteiden ammatti-taitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamiseksi. Oppimisen tuki järjestetään osana tutkintokoulutusta. Oppimisen tuella tarkoitetaan ensisijaisesti opettajan antamaa tukiopetusta sekä opetus- ja ohjaushenkilöstön antamaa tukea ja ohjausta.
Oppimisen tuen järjestämisessä ja organisoinnissa pääpaino on opiskelijan helposti saavutettavissa matalan kynnyksen tuessa ja varhaisessa puuttumisessa. Oppimisen tukea ei suunnitella eikä myöskään toteuteta erillisinä oppimisen tuen opintojaksoina. Oppimisen tukea annetaan opiskelijalle heti, kun tarve ilmenee, ja sitä tarjotaan tutkintokoulutuksen rinnalla koko opiskelun ajan, mikäli tarve sitä vaatii. Oppimisen tuki kirjataan opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan.
Oppimisen tukea tulee järjestää opiskelijoille monipuolisesti ja joustavasti sekä käyttämällä vaihtoehtoisia menetelmiä. Oppimisen tuen toteuttamiseen on oltava selkeät rakenteet ja toimintatavat, jotta opiskelijoiden tuen tarpeisiin voidaan vastata nopeasti ja joustavasti. Jokainen koulutuksen järjestäjä on velvollinen organi-soimaan oppimisen tuen toteutuksen tarkoituksenmukaisella tavalla siten, että siinä huomioidaan toiminnan koko, tutkinnot, opetus- ja ohjaushenkilöstö ja opiskelijoiden tarpeet.
Käytännössä opiskelijalle tarjottava oppimisen tuki rakentuu opettajan antamasta tukiopetuksesta, muusta matalan kynnyksen oppimisen tuesta ja erityisopettajan antamasta erityisopetuksesta ilman erityisen tuen päätöstä.
Vaikuttavuuden ohella oppimisen tuki rakentuu Riveriassa opiskelijalähtöisyyden periaatteelle, mikä tarkoittaa sitä, että tuen antamisessa huomioidaan ensisijaisesti Riverian opiskelijoiden näkemykset, toiveet ja tarpeet tuesta. Nämä näkemykset, toiveet ja tarpeet on kuvattu työryhmän esityksessä. Tukiopetusta antavat Riveriassa kaikki opettajat, kun on kysymys ensisijaisesti pedagogisesta tuesta. Tukiopetuksen toteuttamisen ensisijaiset keinot on kuvattu tarkemmin työryhmän esityksessä. Muu matalan kynnyksen tuen palveluita tarjoamme opiskelijoille ennen opintojen alkua, opintojen aikana ja tarvittaessa opintojen jälkeen. Tätä muuta oppimisen tukea tarjoavat Riverian henkilöstö omien tehtäväkuviensa mukaisesti ja opiskeluhuollon toimijat. Erityisopettajan antama erityisopetus sisältää sekä erityisopetuksen toteuttamisen että erityisopettajien roolin muun opetushenkilöstön neuvonnassa, ohjauksessa ja tukemisessa. Kun on kysymys pedagogisen tuen uudistuksesta, on syytä kevään 2026 aikana varmistaa ja vahvistaa opetus- ja ohjaushenkilöstömme valmiuksia ja osaamista oppimisen tuen toteuttamisessa 1.8.2026 alkaen.
Valmistelija Prosessi- ja koulutusjohtaja Jatta Herranen, puh. 0500 755 305, jatta.herranen(at)riveria.fi.
Lisätietoja Opiskeluhuollon asiantuntija Anu Häikiö, anu.haikio@riveria.fi,
puh. 050 310 1820.
Päätösehdotus opiskeluhuollon asiantuntija
Merkitään tiedoksi.
Päätös Opiskeluhuollon ohjausryhmä
Merkittiin tiedoksi.