RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 72
Riverian työelämäfoorumeiden toiminta syksyllä 2025
Yhtymähallitus 16.04.2026 § 72
24/00.01.02.01/2023
Syksyn 2025 työelämäfoorumeihin osallistui yhteensä 126 henkilöä, joista 59 työelämän edustajaa. Foorumeissa käsiteltiin kaikille yhteisessä osassa ajankohtaisia ammatillisen koulutuksen asioita, kuten Riverian uutta strategiaa 2026–2029, ammatillisen koulutuksen rahoituksen muutoksia ja toiminnanohjauksen kokeilua. Lisäksi kuultiin Pohjois-Karjalan työllisyysalueen työllisyyskatsaukset. Alakohtaisessa työskentelyssä keskusteltiin alojen laadullisista osaamis- ja kehittämistarpeista ja pohdittiin toimenpiteitä Riverian strategian ohjaamana siihen, miten koulutuksemme tavoittaa, osuu ja vaikuttaa nykyistä paremmin.
Palvelutoiminnan alakohtaisen työskentelyn perusteella olennaista ovat työelämän kanssa tehtävän yhteistyön tiivistäminen, yrittäjyyden tukeminen, alan ammattilaisten monialaisen osaaminen tarve, vahva perusosaaminen, selkeät polut työllistymiseen ja jatko-opintoihin, rohkea ja monikanavainen koulutusten markkinointi, monipuoliset ja joustavat oppimisympäristöt sekä laadukas opetus.
Hyvinvointi ja terveys tulosalueen alakohtaisen työskentelyn pohjalta avainasemassa ovat työelämässä oppiminen, joustavat opintopolut ja toimivat väylät korkeakouluihin, laadukas ohjaus, valmentava ote ja opiskelijoiden tukeminen, aktiivinen osaamistarpeiden kartoittaminen, opiskelijoiden työelämä- ja vuorovaikutustataitojen vahvistaminen, tiivis työelämäyhteistyö sekä alojen näkyvyyden parantaminen ja some- ja digitaalisen markkinoinnin lisääminen.
Rakentamisen tulosalueen alakohtaisessa työskentelyssä korostuivat tiivis ja aktiivinen työelämä- ja yritysyhteistyö, laadukas työelämässä oppiminen, koulutusten suuntaaminen työelämän todellisiin tarpeisiin, väyläopintojen vahvistaminen, monialaosaajien kouluttaminen, digitalisaation parempi hyödyntäminen opetuksessa, perusvalmiuksista huolehtiminen, oppisopimuskoulutukset ja kohdennettu markkinointi.
Teollisuus ja biotalouden alakohtaisen työskentelyn perusteella on ymmärrettävä alojen murrosta ja sitä, miten alojen osaamis- ja koulutustarpeet muuttuvat vuoteen 2035. Keskusteluissa tunnistettiin digitalisaation ja tekoälyn aiheuttamat muutokset ja myös vihreän siirtymän, ilmaston muutoksen ja luonnon monimuotoisuuden vaikutukset eri aloihin ja niiden osaamistarpeisiin. Olennaista on myös opiskelijoiden työelämävalmiuksien ja työkykyisyyden vahvistaminen, yksilön ja yrityksen kyky huolehtia työhyvinvoinnista ja mahdollistaa työn kokeminen merkitykselliseksi, ympäristöasioiden huomiointi ja jatkuva oppiminen perustaitoineen ja niiden edelleen kehittäminen työn ja koulutuksen vuorotteluna.
Valmistelija ja lisätietoja Prosessi- ja koulutusjohtaja Jatta Herranen, puh. 0500 755 305, jatta.herranen(at)riveria.fi, kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, puh. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi
Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori
Merkitään tiedoksi.
Päätös Yhtymähallitus
Merkittiin tiedoksi.
____