Dynasty tietopalvelu
Riveria RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 16.06.2026/Pykälä 109


Kokousasian teksti

Toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset

 

Yhtymähallitus 16.06.2026 § 109  

20/00.01.01/2023   

Koulutuskuntayhtymän hallintosäännön §:n 31 mukaan: "Yhtymähallituksen alaisen viranomaisen ja yhtymähallituksen alaisen jaoston on ilmoitettava yhtymähallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista yhtymähallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan."

 

Hallitus on antanut kokouksessaan 27.10.2010 § 164 ohjeet otto-oikeuden käyttämisestä 1.11.2010 alkaen. Ohjeiden mukaisesti seuraavat pöytäkirjat ja päätökset on toimitettu tiedoksi yhtymähallitukselle:

 

Viranhaltijapäätökset:

Kuntayhtymän johtaja, rehtori

-

26.5.2026 § 2, Ammattiin ja työelämään (ESR+) -hankkeen sijoittaminen Riveriassa

-

26.5.2026 § 19, tutkimuslupa, korjausrakentamisen opettaminen ammattiopisto Riveriassa -YAMK tutkintoon liittyvä tutkimus, Metropolia Ammattikorkeakoulu

 

Hallinto- ja talousjohtaja

-

21.5.2026 § 4, rahasto-osuuksien myynti

-

1.6.2026 § 1, työsuhteen irtisanominen

 

Henkilöstö- ja viestintäjohtaja

-

28.5.2026 § 1, KVTESin tasopalkkajärjestelmän soveltamisohje 1.6.2026 alkaen

-

1.6.2026 § 1, palkan tarkistus 1.6.2026-30.9.2028

 

Prosessi- ja koulutusjohtaja

-

25.5.2026 § 3, tehtävän täyttämättä jättäminen, päätoiminen tuntiopettaja, metsäala 1.7.2026 alkaen.

-

25.5.2026 § 4, ammatillisen ohjaajan valinta, metsäala 1.6.2026 alkaen

-

26.5.2026 § 17, työsopimus, ammatillinen ohjaaja, metsäala 1.6.2026 alkaen

 

Koulutusjohtaja, Rakentaminen

-

26.5.2026 § 9, kaivos-, maanrakennus- ja infrarakentamisala opetushenkilöstön TVA 1.1.2026 alkaen

-

27.5.2026 § 10, lehtorin valinta, ammatilliset tutkinnon osat, kaivos-, maarakennus- ja infrarakentamisala 1.8.2026 alkaen

-

27.5.2026 § 33, virkamääräys, lehtori, ammatilliset tutkinnon osat, kaivos-, maarakennus- ja infrarakentamisala 1.8.2026 alkaen

-

1.6.2026 § 12, tavoite-palkkio

 

Koulutusjohtaja, Palvelutoiminta

-

19.5.2026 § 15, erityisopettajan valinta 1.8.2026 alkaen

-

20.5.2026 § 28, virkamääräys, erityisopettaja 1.8.2026 alkaen

 

Koulutusjohtaja, Hyvinvointi ja terveys

-

27.5.2026 § 10, tavoite -palkkio

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija

 

Lisätietoja Kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Yhtymähallitus päättää merkitä edellä mainitut pöytäkirjat ja viranhaltijapää-tökset tietoonsa saatetuksi ja päättää, ettei se käytä niihin kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

 

Päätös Yhtymähallitus

Hyväksyttiin yksimielisesti.

___