RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 68
Ravitsemispalvelujen toimintojen uudelleenjärjestelyt sekä kesäkauden 2026 toiminta
Yhtymähallitus 05.02.2026 § 6
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian ravitsemispalvelut tuottavat opiskelijaruokailun Joensuun, Kiteen, Nurmeksen, Outokummun ja Valtimon koulutusyksiköissä. Palvelutoiminta-tulosalueen elintarvike-, ravintola- ja catering-alan tiimi tuottaa ravitsemispalvelut Joensuun Niskalan kampuksella osana opetusta. Lieksassa opiskelijoiden lounaat ostetaan Lieksan kaupungilta osana yhteiskampusratkaisua.
Ravitsemispalveluissa erityisesti Joensuun Peltolan opiskelijaravintola Peltsin ruokailijamäärä on vähentynyt pysyvästi jääden selvästi pienemmäksi kuin toimintoja käynnistäessä ennakoitu noin 2 000 ruokailijaa/päivä. Tämän lisäksi ravitsemispalveluiden henkilöstömäärässä tapahtuu muutoksia eläköitymisten kautta vuoden 2026 aikana. Ruokailijamäärän vähentymisen ja henkilöstömäärän muutosten vuoksi on tarpeellista järjestellä ravitsemispalveluiden toimintoja uudelleen.
Aikaisempien vuosien tapaan on odotettavissa, että opiskelijaruokailun tarve kesä-heinäkuussa 2026 on niin vähäinen, että ravitsemispalveluiden toimintoja tulee järjestellä kesäkauden osalta. Tämän lisäksi on oletettavaa, että vuonna 2026 yleisinä loma-aikoina viikoilla 42 ja 52–53/2026 sekä vuoden 2027 ensimmäisellä viikolla (ainakin osittain) sekä viikolla 10/2027 ravitsemispalvelut ovat kiinni.
Ravitsemispalveluiden henkilöstön vuosilomaoikeudet ovat 26–38 päivää. Opiskeluruokailujen keskeytysajat tulevat olemaan pidemmät, kuin joidenkin työntekijöiden vuosilomaoikeudet.
Osa henkilöstöstä tullee hakemaan huhtikuun 2026 loppuun mennessä lomarahavapaita, mikä vähentää lomauttamisten tarvetta. Mahdollisten lomautusten ennakoitu tarve vaihtelee 0–26 päivän välillä sen mukaan, mikä on henkilöiden vuosilomaoikeus, miten paljon lomarahoja vaihdetaan vapaaksi ja mikä on kunkin työntekijän oman työyksikön työtilanne.
Ruokailijoiden määrän vähentymisen, ennakoitavien henkilöstön poistumisten ja kesäajan toimintojen järjestelyjen vuoksi on syytä käynnistää yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisista syistä ja käsitellä niissä mahdollisia henkilöstön lomautuksia sekä ravitsemispalveluiden henkilöiden tehtävien uudelleenjärjestelyjä. Tehtävien uudelleenjärjestelyjen ei ennakoida johtavan työsuhteiden osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
Neuvottelujen piirissä on 25 henkilöä.
Henkilöstöä koskevat toimenpiteet toteutetaan neuvottelujen päätyttyä työllistymisen ja muutosturvan toimintamallia koskevien sopimusmääräysten mukaisesti.
Mahdollisissa henkilöstön taloudellisista ja tuotannollista syistä johtuvissa lomauttamisissa noudatetaan KVTES:n VII lukun 4 §:n mukaista työvoiman vähentämisjärjestystä.
Henkilöstö- ja viestintäjohtaja esittelee kokouksessa asiaa.
Valmistelija ja lisätietoja Henkilöstö- ja viestintäjohtaja Teemu Kokko, puh. 050 342 2523, teemu.kokko(at)riveria.fi, hallinto- ja talousjohtaja Merja Laituri-Korhonen, puh. 050 575 4025, merja.laituri-korhonen(at)riveria.fi
Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori
Yhtymähallitus päättää:
- käynnistää yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisista syistä koskien Joensuun, Kiteen, Nurmeksen, Outokummun ja Valtimon koulutusyksiköissä ravitsemispalveluissa työskentelevää 25 henkilöä.
- että työnantajan edustajina yhteistoimintaneuvotteluissa toimivat henkilöstö- ja viestintäjohtaja Teemu Kokko, hallinto- ja talousjohtaja Merja Laituri-Korhonen sekä palvelussuhdeasiantuntija Jaana Homanen.
Päätös Yhtymähallitus
Yhtymähallitus päätti:
- käynnistää yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisista syistä koskien Joensuun, Kiteen, Nurmeksen, Outokummun ja Valtimon koulutusyksiköissä ravitsemispalveluissa työskentelevää 25 henkilöä.
- että työnantajan edustajina yhteistoimintaneuvotteluissa toimivat henkilöstö- ja viestintäjohtaja Teemu Kokko, hallinto- ja talousjohtaja Merja Laituri-Korhonen sekä palvelussuhdeasiantuntija Jaana Homanen.
_____
Maija Kuivalainen saapui kokoukseen klo 14.07 asian käsittelyn aikana ennen päätöksen tekoa. Teemu Kokko poistui kokouksesta klo 14.08 asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.
_____
Yhtymähallitus 16.04.2026 § 68
2/01.00.02/2026
Riverian ravitsemispalveluiden Joensuun, Kiteen, Nurmeksen, Outokummun ja Valtimon koulutusyksiköiden henkilöstöä koskevissa yhteistoimintaneuvotteluissa on saavutettu yksimielinen päätös 8.4.2026. Neuvotteluja käytiin ajalla 18.2.–8.4.2026, jonka aikana neuvottelijat kokoontuivat neljä kertaa.
Yhteistoimintaneuvotteluissa todettiin, että edellytykset ravitsemispalveluiden henkilöstön tuotannolliselle lomautukselle ovat olemassa. Toiminnan keskeytymisestä vähäisen ruokailijamäärän vuoksi johtuvat henkilöstön lomautukset kohdistuvat yhteensä seitsemään (7) henkilöön. Lomautusten kesto on 11–29 kalenteripäivää, yhteensä 149 kalenteripäivää.
Neuvotteluissa sovittiin myös tuotannollisista syistä toteutettavista uudelleenjärjestelyistä. Uudelleenjärjestelyt eivät johda henkilöiden irtisanomisiin. Uudelleenjärjestelyt astuvat voimaan 1.8.2026 ja niiden toimeenpano valmistellaan kevään 2026 aikana.
Yhteistoimintaneuvottelujen päätöksen mukaisten lomautusten toimeenpano aloitetaan lomautusilmoitusten toimittamisella asianosaisille sen jälkeen, kun yhtymähallitus on vahvistanut yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksen.
Kokouksessa asiaa esittelee henkilöstö- ja viestintäjohtaja.
Valmistelija ja lisätietoja Henkilöstö- ja viestintäjohtaja Teemu Kokko, puh. 050 342 2523, teemu.kokko(at)riveria.fi, hallinto- ja talousjohtaja Merja Laituri-Korhonen, puh. 050 575 4025, merja.laituri-korhonen(at)riveria.fi
Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori
Yhtymähallitus päättää hyväksyä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian ravitsemispalveluiden 8.4.2026 päättyneiden yhteistoimintaneuvotteluiden lopputuloksen sekä neuvottelupäätösten toimeenpanon.
Päätös Yhtymähallitus
Hyväksyttiin yksimielisesti.
____