Dynasty tietopalvelu
Riveria RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 71


Kokousasian teksti

Hankerahoitusten hakeminen 31.3.2026 päättyneissä Pohjois-Karjalan maakuntaliiton JTF- ja EAKR-rahoitushauissa

 

Yhtymähallitus 16.04.2026 § 71  

3/00.01.02.01/2025   

JTF: Ennallistamisesta elinvoimaa - Opetus- ja tutkimuskohteilla pitkäjänteistä ymmärrystä soiden ennallistamisen käytänteistä ja vaikutuksista (OpeSuo) -kehittämishanke sekä Ennallistamisesta elinvoimaa -investointihanke

 

Turvemaiden ennallistamistoimien määrä kasvaa EU:n ennallistamisasetuksen sekä metsätalouden painotusten ja yleisen ilmapiirin muutosten myötä. Käytännössä ennallistamistoimien toteuttamisen määrän ja laadun pullonkaula rakentuu pätevien metsä- ja kaivinkoneenkuljettajien sekä alalla toimivien koneyrittäjien varaan. Toistaiseksi heille ei ole tuotettu riittävästi ennallistamistoimenpiteitä käsittelevää koulutusmateriaalia.

 

OpeSuo-hankkeen tavoitteena on tuottaa koulutusmateriaalia, jonka avulla konekuljettajat ymmärtävät turvemaiden ennallistamisen ja kosteikkotalouden taustat ja käytänteet. Hanke toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian metsäalan ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) kesken.  Hankkeen Riverian kustannusarvio on 34 068 €, josta tuen osuus 27 254 € (80 %) ja Riverian omarahoitus 9 734 € (20 %). Kehittämishanke toteutetaan ajalla 18.1.2027-31.12.2028.

 

Rinnakkaisessa investointihankkeessa hankitaan Riverian koulutustoimintaan tarvittavat koneet ja laitteet, joilla ennallistamistoimia pystytään tekemään.

Investointihankkeen alustava hankintasuunnitelma ja kustannusarvio kattaa 2 suokaivinkonetta, 5 kauhaa, 2 ruoppauslaitetta, lautan sekä kuljetuskaluston/peräkärryn. Hankkeen kustannusarvio on 339 010 €, josta tuen osuus 237 308 € (70 %) ja Riverian omarahoitus 101 702 € (30 %). Investointihanke toteutetaan ajalla 1.1.2027-31.12.2028.

 

Hankkeiden avulla lisätään koneyrittäjien ja -kuljettajien tietoa ja käytännön kokemukseen pohjautuvaa osaamista ennallistamisen toteuttamisesta ja sen vaikutuksista luonnossa. Yhteistyö ennallistamisen asiantuntijoiden kanssa mahdollistaa tutkimustiedon soveltamisen käytäntöön sekä ennallistamiseen soveltuvien koneiden ja laitteiden hankinnassa, että ennallistamistöiden käytännön harjoittelussa ja työn tulosten monitoroinnissa. Tämä on edellytyksenä sille, että ennallistamistoimenpiteiden vaikutukset luontokadon pysäyttämisessä tai hidastamisessa ovat saavutettavissa. Hankkeen avulla kehitetään Pohjois-Karjalan alueellista elinvoimaa luomalla sekä kokeneille että uusille kaivinkoneenkuljettajille työllistymisen edellytyksiä ennallistamistyömailla ja mahdollistamalla välillisesti yritystoiminnan kehittyminen ennallistamisen ympärille.

 

EAKR: Älykäs ja aistiva tuotanto kehittämis- ja investointihankkeet

 

Älykäs ja aistiva tuotanto -investointihanke rakentaa Riverian tiloihin kiertotalouden ja resurssitehokkuuden demonstraatioympäristön, joka palvelee Pohjois-Karjalan muovi- ja metalliteollisuuden pk-yrityksiä sekä ammatillisen koulutuksen opiskelijoita. Investoinnit muodostavat yhtenäisen älykkään automaatioketjun, jossa keskeiset teknologiat materiaalihukan minimointiin, kemikaalivapaaseen jäljitettävyyteen ja resurssien optimointiin toteutuvat integroituna kokonaisuutena.

 

Laitteisto koostuu yhteistyörobotista (cobot) ja sen työkaluista, autonomisesta mobiilirobotista (AMR), lasermerkkaajasta sekä kuljettimista, automaatiokomponenteista ja konenäköjärjestelmistä. Lisäksi hankitaan asiantuntijapalveluina investointien kokoonpano, integrointi, turvallistaminen ja CE-merkinnät. AI-pohjainen konenäkö tunnistaa valmistusvirheet reaaliajassa ja estää viallisten osien jatkojalostuksen, mikä vähentää merkittävästi raaka-ainehukan syntyä. Lasermerkkaus korvaa kemikaalipohjaisen merkinnän ja luo tuotteille pysyvän digitaalisen identiteetin EU:n digitaalisen tuotepassin (DPP) mukaista elinkaaren hallintaa ja kierrätysvaiheen materiaalien lajittelua varten.

 

Investoinnit jäävät hankkeen päättymisen jälkeen Riverian pysyväksi oppimisympäristöksi, joka palvelee sekä tutkintokoulutusta että pk-yritysten jatkuvaa oppimista. Investointihankkeen kustannusarvio on 258 825 €, josta tuen osuus 181 178 € (70%) ja Riverian omarahoitus 77 647 € (30 %). Investointihanke toteutetaan ajalla 1.1.2027-31.12.2028.

 

Kehittämishankkeen tavoitteena on

1. Vahvistaa pk-yritysten kiertotalousosaamista älykkään materiaalienhallinnan keinoin. Tavoitteena on, että mahdollisimman monta maakunnan pk-yritystä saa käytännön osaamista jostain hankkeen osa-alueesta: AI-pohjaisesta laadunvalvonnasta materiaalihukan minimointina, lasermerkkauksen tuomasta elinkaaren jäljitettävyydestä ja DPP-valmiudesta, autonomisesta sisälogistiikasta resurssitehokkaana materiaalivirtojen hallintana tai digitaalisesta kaksosesta tuotannon energia- ja materiaalioptimointina.

2. Rakentaa kiertotalouteen kytkeytyvä Masterclass-koulutuskokonaisuus, jossa viisi koulutusmoduulia kattavat kiertotalouden keskeiset teknologiset valmiudet. Tavoitteena on kouluttaa vähintään 100 henkilöä (pk-yritysten henkilöstö ja opiskelijat).

3. Syventää yritysyhteistyötä investointien teknisessä määrittelyssä. Tavoitteena on, että rinnakkaisen investointihankkeen laitehankinnat vastaavat alueen pk-yritysten todellisia tarpeita. Tämä toteutetaan yhteiskehittämisenä, jossa pk-yritykset osallistuvat teknisten vaatimusten määrittelyyn.

4. Tuottaa julkisesti saatavilla olevia ja yleisesti hyödynnettäviä tuloksia, jotka edistävät kiertotalouteen siirtymistä alueella laajemmin. Julkiset tuotokset ovat saatavilla Riverian verkkosivuilla.

 

Kehittämishankkeen kustannusarvio on 244 552 €, josta tuen osuus 183 414 € (75 %) ja Riverian omarahoitus 61 138 € (25 %). Hanke toteutetaan ajalla 1.10.2026-30.6.2029.

 

Hankkeet vastaavat Riverian strategian 2026–2029 tavoitteisiin

- Koulutuksemme tavoittaa, osuu ja vaikuttaa varmistamalla, että opiskelijoidemme osaaminen vastaa työelämän tarpeisiin sekä

- Olemme askeleen edellä – koulutuksemme ja kehittämispalvelumme auttavat uudistumaan vastaamalla tunnistettuun tarpeeseen ennallistamiseen liittyvän tutkimustiedon soveltamisesta ammatillisessa koulutuksessa.

 

Hankkeen vastaavat myös opetus- ja kulttuuriministeriön linjauksiin ammatillisen koulutuksen kehittämisestä (2025) tukemalla ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitsemiseen tähtääviä toimia sekä vihreää siirtymää. Lisäksi ne uudistavat Riverian jatkuvan oppimisen tarjontaa lyhyemmillä koulutuskokonaisuuksilla.

 

Hankkeiden kokonaiskustannusarvio on 876 455 euroa ja Riverian omarahoitusosuus 250 221 euroa (20-30%). Hankkeiden kokonaistulot ja menot eli myös Riverian omarahoitusosuus on huomioitu toiminta- ja taloussuunnitelmassa 2026-2028.

 

Hankesuunnitelmat on käsitelty rahoittajien edustajien kanssa suunnittelun edetessä. Hankehakemukset on lähetetty ennen hakuajan umpeutumista 30.3.2026. Lyhyen valmisteluajan vuoksi hankerahoituksen hakeminen esitetään yhtymähallituksen hyväksyttäväksi jälkikäteen.

 

Valmistelija Hanketoiminnan asiantuntija Kristiina Sallinen ja hallinto- ja talousjohtaja Merja Laituri-Korhonen, puh. 050 575 4025, merja.laituri-korhonen(at)riveria.fi

 

Lisätietoja Hallinto- ja talousjohtaja Merja Laituri-Korhonen, puh. 050 575 4025, merja.laituri-korhonen(at)riveria.fi ja kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Yhtymähallitus päättää esittelytekstin mukaisesti

  1. hyväksyä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian osallistumisen Luonnonvarakeskuksen (Luke) hallinnoimaan OpeSuo-kehittämishankkeeseen sekä hakea JTF-rahoitusta Ennallistamisesta elinvoimaa -investointihankkeeseen.
  2. hakea EAKR-rahoitusta Älykäs ja aistiva tuotanto kehittämis- ja investointihankkeisiin.

 

Päätös Yhtymähallitus

Hyväksyttiin yksimielisesti.

____

 

Maija Kuivalainen oli poissa kokouksesta esteellisenä (hallintolaki 28.1 § kohta 5) klo 14.55–14.56 asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

____