Dynasty tietopalvelu
Riveria RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 16.04.2026/Pykälä 70


Kokousasian teksti

Toiminnalliset ja taloudelliset tulokset maaliskuu 2026

 

Yhtymähallitus 16.04.2026 § 70  

40/02.02.02/2026   

Riverian toiminnalliset mittarit osoittavat ensimmäisen vuosineljänneksen tulosten olevan jäljessä suunnitelmista ja asetetuista tavoitteista. Opiskelijavuosien, oppivelvollisten suorittamien tutkintojen sekä osaamispisteiden lukumäärän suhteen on jääty tasaisen vuosikertymän periaatteella jaetusta vuositavoitteesta.

 

Vuoden 2026 rahoitusmallin mukaisia työllistymis- ja jatko-opintohin sijoittumisen tilastoja 2 kuukauden ajalta valmistumista seuraavan tarkasteluajanjakson ajalta (1.7.2024 – 30.6.2025) ei ole vielä käytettävissä.

 

Ensimmäisen vuosineljänneksen taloudelliset tulokset eivät ole vielä täysin valmiit. Merkittävimmät erot budjetoituihin tuloihin verrattuna ovat maaliskuun loppuun mennessä syntyneet myyntituotoissa ja siellä valtionosuusrahoituksen jättämässä. Valtionosuusrahoitus tulee vuoden loppuun mennessä jäämään arviolta yhteensä 0,7 miljoonaa euroa alle budjetoidun.  

 

Henkilöstökuluissa on mukana opettajille sopimusten mukaan maksettava kertaerä, joka nostaa henkilöstökulujen budjettiylityksen lähes 0,5 miljoonaan euroon maaliskuun loppuun mennessä. Ero tulee tasoittumaan vuoden mittaan. Koska henkilöstökulut ovat suurin (lähes 70 %) toimintakuluerä, tulee henkilöstökulujenkin suhteutua toimintatuottojen jättämään. Tämän toteutuminen edellyttää talousarvion laadinnan aikaan tehdyn henkilöstösuunnitelman uudelleen tarkastelua ja mahdollisesti suunnitelluista rekrytoinneista pidättäytymistä.

 

Muut toimintakulut ovat alkuvuonna toteutuneet huomattavasti budjetoitua pienempänä, mikä osoittaa niiden suuremman jouston toiminnan volyymin suhteen.

 

Maaliskuun toiminnallisia ja taloudellisia tuloksia esitellään kokouksessa.

 

Valmistelija  Hallinto- ja talousjohtaja Merja Laituri-Korhonen, puh. 050 575 4025, merja.laituri-korhonen(at)riveria.fi,

 

Lisätietoja Kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi, hallinto- ja talousjohtaja Merja Laituri-Korhonen, puh. 050 575 4025, merja.laituri-korhonen(at)riveria.fi,

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Merkitään tiedoksi. 

Päätös Yhtymähallitus

Merkittiin tiedoksi.

____