RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhtymähallitus
Esityslista 05.02.2026/Asianro 14
Toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset
Yhtymähallitus 05.02.2026
20/00.01.01/2023
Koulutuskuntayhtymän hallintosäännön §:n 31 mukaan: "Yhtymähallituksen alaisen viranomaisen ja yhtymähallituksen alaisen jaoston on ilmoitettava yhtymähallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista yhtymähallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan."
Hallitus on antanut kokouksessaan 27.10.2010 § 164 ohjeet otto-oikeuden käyttämisestä 1.11.2010 alkaen. Ohjeiden mukaisesti seuraavat pöytäkirjat ja päätökset on toimitettu tiedoksi yhtymähallitukselle:
Viranhaltijapäätökset:
Kuntayhtymän johtaja, rehtori
- | 12.12.2025 § 1, TEO-verkostolla osaamista opiskelijoille ja kilpailukykyä yrityksille -hankkeen sijoittaminen Riveriassa |
- | 12.12.2025 § 18, asiantuntijapalveluiden hankinta HAMK Edu -tutkimusyksiköltä |
- | 16.12.2025 § 19, yhdistelmäuunin, kahden kaappipakastimen, keraamisen lieden ja esipesusuihkun hankinta ravitsemispalveluille Valtimon koulutusyksikköön |
- | 16.12.2025 § 12, koulutusyksiköiden päälliköiden nimeäminen ajalle 1.1.2026 - 31.12.2027 |
- | 17.12.2025 § 20, käytetyn yhdistelmäajoneuvon hankinta liikenneopetuskäyttöön logistiikka-alalle |
- | 18.12.2025 § 13, koulutusyksiköiden päälliköiden nimeäminen ajalle 1.1.2026 - 31.12.2027 |
- | 9.1.2026 § 1, asiantuntijakoulutuksilla huippuosaamista sähköalalle-hankkeen sijoittaminen Riveriassa |
- | 20.1.2026 § 2, avustus kunto- ja virkistyslomaa varten |
- | 29.1.2026 § 1, Palveluneuvojan siirtäminen ammatillisen ohjaajan tehtävään kasvatus ja ohjausalalle
|
Hallinto- ja talousjohtaja
12.12.2025 § 45, yhteiset palvelut, tilapalvelut, tiimivastaavan lisä määräajalle 1.11.2025–28.2.2026 | |
- | 26.1.2026 § 1, kiinteistönhoitajan valinta 9.2.2026 alkaen. |
- | 28.01.2026 § 2, tilapalvelut, henkilökohtainen lisä 12.1.2026 alkaen |
Prosessi- ja koulutusjohtaja
- | 19.12.2025 § 3, jatkuvan haun valintaperusteet Riveriassa 1.1.2026 alkaen |
- | 19.12.2025 § 31, ammatillisen ohjaajan valinta, metsäala 7.1.2026 alkaen |
- | 19.12.2025 § 32, maatalousalan ammatillinen ohjaajan tasolisät 1.9.2025 alkaen |
- | 11.12.2025 § 73, virkamääräys, päätoiminen tuntiopettaja, maatalousala 1.1.2026 alkaen |
- | 11.12.2025 § 74, virkamääräys, päätoiminen tuntiopettaja, maatalousala 1.1.2026 alkaen |
- | 19.12.2025 § 78, työsopimus, ammatillinen ohjaaja, metsäala 7.1.2026 alkaen |
Koulutusjohtaja, Rakentaminen
- | 21.1.2026 § 1, talonrakennus-, puu- ja pintakäsittelyala, ammatillisten ohjaajien tasolisä 1.10.2025 alkaen. |
- | 22.1.2026 § 2, kaivos-, maanrakennus- ja infarakentamisala, ammatillisen ohjaajan tasolisä 12.1. - 31.1.2026 |
- | 26.1.2026 § 3, tavoite-palkkio |
Koulutusjohtaja, Palvelutoiminta
- | 11.12.2025 § 86, virkamääräys, päätoiminen tuntiopettaja, liiketoiminta- ja yrittäjyysala 1.1.2026 alkaen |
- | 12.12.2025 § 45, hius- ja kauneudenhoitoalan opetushenkilöstön TVA-lisät 1.1.2026 alkaen |
- | 12.12.2025 § 46, Y-opetuksen opetushenkilöstön TVA-lisät 1.1.2026 alkaen |
- | 12.12.2025 §:t 47–50, päätökset kertapalkkioista |
- | 17.12.2025 § 51, Y-opetuksen opetushenkilöstön TVA-lisät 1.1.2026 alkaen |
- | 20.1.2026 § 1, liiketoiminta-alan opetushenkilöstön TVA-lisät 1.1.2026 alkaen |
Koulutusjohtaja, Hyvinvointi ja terveys
- | 12.12.2025 § 26, lehtorin valinta, ammatilliset tutkinnon osat, sosiaali- ja terveysala 1.1.2026 alkaen |
- | 12.12.2025 § 27, lehtorin valinta, ammatilliset tutkinnon osat, sosiaali- ja terveysala 1.1.2026 alkaen |
- | 12.12.2025 § 28, koulutussuunnittelijan valinta 1.1.2026 alkaen |
- | 12.12.2025 § 24, sosiaali- ja terveysalan tiimivastaavien nimeäminen 1.1.2026 alkaen |
- | 12.12.2025 § 25, kasvatus- ja ohjausalan tiimivastaavien nimeäminen 1.1.2026 alkaen. |
- | 15.12.2025 § 71, virkamääräys, lehtori, ammatilliset tutkinnon osat, sosiaali- ja terveysala 1.1.2026 alkaen |
- | 15.12.2025 § 72, virkamääräys, lehtori, ammatilliset tutkinnon osat, sosiaali- ja terveysala 1.1.2026 alkaen |
- | 15.12.2025 § 75, työsopimus, koulutussuunnittelija 1.1.2026 alkaen |
- | 18.12.2025 § 29 asiassa Sosiaali- ja terveysala, opetushenkilöstön TVA-lisät 1.1.2026 alkaen |
- | 30.12.2025 § 30, kasvatus- ja ohjausala, opetushenkilöstön TVA-lisät 1.1.2026 alkaen |
- | 27.1.2026 § 1, kasvatus- ja ohjausala, opetushenkilöstön TVA-lisät 1.2.2026 alkaen |
Valmistelija Hallinnon asiantuntija
Lisätietoja Kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi
Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori
Yhtymähallitus päättää merkitä edellä mainitut pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää, ettei se käytä niihin kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.
Päätös Yhtymähallitus