Dynasty tietopalvelu Haku RSS Riveria

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 24.04.2025/Pykälä 78


Valtuustokauden 2021-2025 toiminnan kuvausta

 

Yhtymähallitus 24.04.2025 § 78   

118/00.00.01.00/2023    

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian yhtymävaltuuston kauden 2021-2025 toimintaa ja kehityssuuntia on kuvattu alla.

 

-          Uusi valtuustokausi käynnistyi syksyllä 2021, jolloin Riveriassa aloittivat 52-jäseninen yhtymävaltuusto, 11-jäseninen yhtymähallitus ja 5-jäseninen tarkastuslautakunta.

 

-          Vuosi 2021 oli yhteiskunnassamme koronapandemian värittämä ja poikkeuksellinen toimintavuosi koulutuksen järjestäjälle. Kaikesta huolimatta Riverian vetovoimaisuus parani ja opiskelijavuodet lisääntyivät.

 

-          Syksyllä 2021 käynnistyi uuden lainsäädännön mukainen oppivelvollisuuden toimeenpano, mikä lisäsi oppivelvollisuutta 18. ikävuoteen saakka ja teki tältä osin toisen asteen koulutuksen maksuttomaksi.

 

-          2021: Tytäryhtiön yhtiöjärjestys ja yhtiön nimi uudistettiin vuonna 2021 sekä päätoiminen toimitusjohtaja aloitti toimintansa. Riveria koulutuspalvelut oy tukee toiminnallaan kuntayhtymän perussopimuksessa asetettuja tavoitteita kilpailuilla koulutusmarkkinoilla.

 

-          Vuonna 2021 Riverian työelämäfoorumit aloittivat toimintansa vaikuttavan työelämäyhteistyön edistämiseksi. Työelämäyhteistyötä vahvistettiin myös Pohjois-Karjalan kauppakamarin kanssa mallinnetulla työelämän tiimiauditoinneilla, jonka kohteena olivat Riverian maakunnalliset tiimit ja niiden asiakaslähtöisyys.

 

-          2021: Koko henkilöstön osaamista ja työhyvinvointia kehitettiin toteuttamalla "Riveria2025" -ohjelmaa.

 

-          Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi joulukuussa 2021 Riverialle englanninkielisen järjestämisluvan kone- ja tuotantotekniikan perustutkintoon. Päätös oli historiallinen ja ensimmäinen laatuaan Itä-Suomessa. Englanninkielinen tutkintokoulutus käynnistettiin vuonna 2022.

 

-          Vuonna 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Hyökkäyssodan vaikutukset ovat koskettaneet monella tapaa Riveriaa, jossa on myös merkittävä määrä venäläisiä opiskelijoita. Venäläisten hakijamäärät ja opiskelijaksi valittujen määrät puolittuivat vuonna 2023 edellisestä vuodesta. Samaan aikaan Riveriassa jo opiskelevien venäläisten opiskeluedellytykset heikentyivät.

 

-          2022: Yhtymävaltuusto päätti toukokuun kokouksessaan Riverian uudesta strategiasta 2022-2025, joka vahvistaa ammatillisen koulutuksen merkitystä alueemme osaavan työvoiman ja elinvoiman tekijänä. Riverian visiona on olla aina läsnä oppijalle ja avoinna työelämälle.

 

-          2022: Osana strategian toimeenpanoa käytiin yhteistoimintaneuvottelut toimenpiteistä, jotka vaikuttavat henkilöstön asemaan työn uudelleen organisoinnin ja kehittämisen näkökulmasta. Neuvottelut eivät koskeneet irtisanomisia, osa-aikaistamisia tai lomautuksia. Saimme yhteistoimintaneuvottelut yksimielisesti päätökseen tammikuussa 2023. Neuvottelutulos edellytti hallintosäännön päivittämistä.

 

-          2022: Merkittävä oman osaamisen kehittämispanostus oli, kun toteutimme koko opetushenkilöstöä koskevat noin viikon mittaiset työelämäjaksot.

 

-          2022: Koulutus- ja työperäinen maahanmuutto otti ensi askeleet, kun järjestimme Pohjois-Karjalan työpaikoille ensimmäiset myanmarilaiset oppisopimusopiskelijat vastaamaan sosiaali- ja terveysalan sekä puhtauspalvelualan osaajapulaan.

 

-          Opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallinen ammatillisen koulutuksen seminaari järjestettiin marraskuussa 2022 Joensuussa, johon myös ministeri Li Andersson osallistui. Riveria vastasi seminaarin käytännön järjestelyistä yhteistyössä opiskelijoidemme kanssa. Seminaarin anti ja palaute järjestelyistä olivat erinomaisia.

 

-          2022: Riverian opiskelijat pärjäsivät erinomaisesti ammattitaitokilpailuissa ja saavutimme valtakunnassa hopeasijan koulutuksen järjestäjien keskinäisessä vertailussa.

 

-          2022: Saimme valtakunnallisen tunnustuksen Vuoden Puhdas teko -palkintona.

 

-          Yhtymävaltuusto päätti maaliskuussa uudesta 1.8.2023 voimaan tulleesta hallintosäännöstä, jonka mukaisesti muodostimme neljä maakunnallista tulosaluetta: 1) hyvinvointi ja terveys 2) teollisuus ja biotalous 3) palvelutoiminta 4) rakentaminen. Tulosalueiden johtamiseen yhtymähallitus perusti neljä koulutusjohtajan virkaa sekä Riverian henkilöstö- ja viestintäjohtajan viran. Johtavat viranhaltijat aloittivat tehtävissään 1.8.2023.

 

-          Riveria kansainvälistyi voimakkaasti vuoden 2023 aikana. Uusina avauksina käynnistimme alueemme osaajapula-aloille sosiaali- ja terveysalalle, ravintola- ja catering-alalle sekä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalle mahdollisuuden hakeutumisen koulutuksiin englannin kielellä. Nämä tutkinnot suoritetaan kokonaisuudessaan suomenkielellä.

 

-          Osallistuimme opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ammatillisen koulutuksen vuoden 2023 laatupalkintokilpailuun. Opetusministeri Henriksson myönsi Riverialle laatupalkintokilpailun kunniamaininnan.

 

-          Riveria palkittiin myös opiskelijoidemme menestyksen perusteella Suomen kolmanneksi parhaana koulutuksen järjestäjänä Taitaja2023 ammattitaitokilpailussa.

 

-          2023: Uusi hallitusohjelma muuttaa ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmää, toiminnan ohjausta ja oppimisen tukea. Rahoituksen painopiste siirtyy opiskelijoiden opintosuorituksiin, heidän työllistymiseensä ja jatko-opintoihin.

 

-          Vuosi 2024 oli Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian 60-vuotisen toiminnan juhlavuosi. Sen kunniaksi järjestimme useita tapahtumia sidosryhmillemme, Pohjois-Karjalan kunnille, Riverian henkilöstölle ja opiskelijoille.

 

-          Vuonna 2024 Riverian opiskelijakunta Overia valittiin Vuoden 2024 AMIS-opiskelijakunnaksi.

 

-          Vuonna 2024 opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Riverialle urheiluoppilaitoksen statuksen.

 

-          Vuosi 2024 oli tulosaluekohtaisen organisaation ja yhteisten palvelujen ensimmäinen kokonainen toimintavuosi.

 

-          Vuonna 2024 laadittiin Riverian tutkintokoulutukseen ja työelämäyhteistyöhön yhteisten toimintamallien käytännön opas opetus- ja ohjaushenkilöstön tueksi. Yhtymähallitus päätti yhteisten toimintamallien käyttöönotosta 1.8.2024 alkaen.

 

-          Vuoden 2024 aikana valmistelimme Pohjois-Karjalan työllisyysalueen kanssa ekosysteemisopimuksen sekä puitesopimuksen. Työllisyyspalvelujen järjestämisessä kuntayhtymän asema poikkeaa muista toimijoista, sillä se voi Pohjois-Karjalan kuntien omistamana järjestää työllisyysalueelle ja omistajakunnilleen perussopimuksensa mukaisia palveluja ilman kilpailutusta.

 

-          Olemme kehittäneet omistajaohjausta mm. osallistumalla Kuntaliiton hallinnoimaan Strateginen kumppanuus ja omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa -hankkeeseen (OMA2) yhdessä osan omistajakuntiemme kanssa.

 

-          Valtioneuvoston päätökset ammatillisen koulutuksen rahoituksen vähentämisestä 120 miljoonalla eurolla vuodesta 2025 alkaen johtivat Riveriassa koulutustarjonnan supistamiseen noin 550 aloituspaikalla sekä tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla koko henkilöstöä koskeviin yhteistoimintaneuvotteluihin. Neuvottelujen lähtökohtana oli 3,7 miljoonan euron säästötavoite toimintakauden 2025-2027 aikana.

 

-          Riveria on hakenut opetus- ja kulttuuriministeriön toiminnanohjauksen kokeiluun, jolla tavoitellaan vaikuttavampaa ammatillisen koulutuksen järjestämistä lisäämällä vuorovaikutusta ministeriön kanssa. Kokeiluun valitaan enintään 40 koulutuksen järjestäjää ja alueelta, johon Riveria kuuluu, valitaan kuusi (6). Kokeilu määrittää syksyllä 2025 valituksi tulevien koulutuksen järjestäjien toimintaa merkittävästi seuraavat kahdeksan vuotta (2026-2033).

 

-          Riverian strategian 2026-2029 valmistelu käynnistettiin syksyllä 2024 muodostamalla yhteisesti tulevaisuuskuvamme 2035. Tulevaisuuskuvan valmisteluun osallistui laaja asiantuntemus Pohjois-Karjalan työ- ja elinkeinoelämästä, sidosryhmistä, kunnista sekä Riverian päättäjistä, henkilöstöstä ja opiskelijoista. Riverian tulevaisuuskuva 2035 käsiteltiin yhtymähallituksessa ja se esiteltiin yhtymävaltuustolle marraskuun 2024 seminaarissa.

 

Kehityssuuntien kuvausta vuosien 2021 - 2025 aikana

 

-          hakijamäärät ovat kokonaisuudessa lisääntyneet, erityisesti jatkuvassa haussa

-          opiskelijavuodet ovat lisääntyneet

-          opiskelijoiden työllistyminen on parantunut tutkinnon suorittamisen jälkeen

-          oppisopimukset ovat lisääntyneet

-          opiskelija- ja työelämäpalaute on pysynyt erinomaisella tasolla

-          tutkintokoulutuksesta eronneiden opiskelijoiden määrä on vähentynyt

-          työelämässä suoritetut näytöt ovat lisääntyneet

-          tutkintojen suorittamisaika on pysynyt vuosittain samalla tasolla

-          kahden tutkinnon suorittaneiden määrä on ollut laskeva

-          henkilöstön määrä on vähentynyt, työhyvinvointi hieman heikentynyt

-          opetuksen ja ohjauksen suhteellinen osuus toimintakuluista on kasvanut

-          omien toimitilojen ja rakennusten määrä on vähentynyt

-          tilikausien tulos on ollut positiivinen ja oma pääoma on lisääntynyt

-          vieras pääoma samalla tasolla (ei pitkäaikaista vierasta pääomaa)

 

Valmistelija ja lisätietoja kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Yhtymähallitus merkitsee asian tiedoksi ja saattaa sen edelleen tiedoksi yhtymävaltuustolle.

 

Päätös Yhtymähallitus

Yhtymähallitus merkitsi asian tiedoksi ja saattoi sen edelleen tiedoksi yhtymävaltuustolle.
____