Dynasty tietopalvelu Haku RSS Riveria

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 02.04.2024/Pykälä 30


Uudet ja muuttuneet sidonnaisuusilmoitukset

 

Tarkastuslautakunta 02.04.2024 § 30   

270/00.03.03/2023    

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaisesti valvoa

lain 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden

noudattamista.

 

Kuntalain 84 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja

viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä

luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muis­sa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin

sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien

hoitamisessa.

 

Ilmoitus on tehtävä tarkastuslautakunnalle kahden kuu­kau­den kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös il­moi­tet­ta­va viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

 

Tarkastuslautakunta käsittelee saapuneen sidonnaisuusilmoituksen.

 

 

Valmistelija tilintarkastaja Taina Törrönen

 

Lisätietoja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Anna Hölttä

 

Päätösehdotus  

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Tarkastuslautakunta
1. päättää hyväksyä saadun sidonnaisuusilmoituksen,
2. päättää julkaista sidonnaisuusilmoituksen kuntayhtymän verkkosivuilla ja
3. päättää, että Kuntaliiton uudistetun suosituksen (2022) "Sidonnaisuuksien ilmoittaminen kunnassa" mukaisesti ilmoitusvelvollisuus ei koske kuntayhtymän johtaja/rehtorin sijaiseksi määrättyjä henkilöitä.

 

Päätös Tarkastuslautakunta

Hyväksyttiin yksimielisesti.