Dynasty tietopalvelu Haku RSS Riveria

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 16


Opiskelijoiden edustajien kuuleminen

 

Tarkastuslautakunta 19.03.2024 § 16   

35/00.03.00/2023    

Tarkastuslautakunnan kokoukseen on kutsuttu arvioinnin työohjelman 2024 mukaisesti opiskelijoiden edustajia kertomaan opiskelusta Riveriassa. Kuultavana ovat Riverian opiskelijakunta PYRO:n hallituksen puheenjohtaja Viktor Solianoi ja varapuheenjohtaja Suvi Tikka.

 

Valmistelija tilintarkastaja Taina Törrönen

 

Lisätietoja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Anna Hölttä.

 

Päätösehdotus  

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta

Merkittiin tiedoksi. Todettiin, että esityslistasta poiketen Suvi Tikan tilalla kuultavana oli opiskelijakunnan jäsen Joonas Vepsäläinen.
______
Viktor Solianoi ja Joonas Vepsäläinen saapuivat kokoukseen ennen asian käsittelyä klo 12.03 ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn jälkeen ennen päätöksentekoa klo 12.45.
______