Dynasty tietopalvelu Haku RSS Riveria

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 23.05.2024/Pykälä 102


Toiminnalliset ja taloudelliset tulokset huhtikuu 2024

 

Yhtymähallitus 23.05.2024 § 102   

116/02.02.02/2024    

Riverian huhtikuun toiminnalliset ja taloudelliset tulokset ovat kehittyneet edellisen vuoden sekä asetettujen tavoitteiden tahtiin lukuun ottamatta tutkintojen määrää. Tuloskortin 30.4.2024 mukaan tutkintoja on syntynyt 70 vähemmän kuin vuoden 2023 ensimmäisellä kolmanneksella. Tutkintojen suorittaminen ja sen edistämiseksi suunnitellut ja toteutetut toimenpiteet ovat Riverian johtoryhmän seurannassa erityisesti nyt, kun ammatillisen koulutuksen valtionosuusrahoitusmalli on vuoden 2026 alusta muuttumassa suorituksista ja koulutuksen vaikuttavuudesta palkitsevaksi. Vuoden 2024 tulokset vaikuttavat suoraan vuoden 2026 rahoituksen muodostumiseen. Koulutusjohtajat ennakoivat tutkintojen suoritustahdin kiihtyvän vuoden kuluessa siten, että yhtymävaltuustoon nähden sitova 2000 tutkinnon tavoite tullaan saavuttamaan. Myös opiskelijavuositavoite saavutetaan.

 

Huhtikuun taloudellinen tulos osoittaa kertyneen vuosikatteen jäävän edellisvuoden hyvästä tasosta ja lähenevän talousarvion neljälle kuukaudelle jyvitettyä tavoitetta. Valtionosuusrahoituksesta puuttuu edelleen siihen lisätalousarvioiden ja muiden lisärahoitusten varaan budjetoitu 1 miljoona euroa. Jättämä on neljän ensimmäisen kuukauden osalta 300 000 euroa. Palkankorotukset tulevat maksuun opetushenkilöstön osalta 1.5. alkaen ja muun henkilöstön osalta 1.6. alkaen. Palkankorotus on budjetoitu koko vuodelle ja näyttää, että henkilöstöbudjetin raameissa tullaan pysymään vuonna 2024.

 

Huhtikuun tulokseen ja loppuvuoden ennusteeseen perustuen ennakoidaan, että yhtymävaltuustoon nähden sitova vuosikatetavoite tullaan saavuttamaan menojen toteutuessa budjetoitua pienempänä.

 

Investointimäärärahasta on 30.4.2024 mennessä käytetty 26 % eli noin 2 miljoonaa euroa. 7,5 miljoonan euron määräraha riittää vuonna 2024 toteutettaviin investointeihin.

 

Liitteenä on yhteenveto Riverian keskeisimmistä mittarituloksista, vuosikatteen kehityksestä, investoinneista tulosalueittain sekä tuloslaskelma ajalla 1.1.-30.4.2024.

 

Valmistelija ja lisätietoja Hallintojohtaja Merja Laituri-Korhonen, puh. 050 575 4025, merja.laituri-korhonen(at)riveria.fi

 

Lisätietoja Kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Yhtymähallitus

Merkittiin tiedoksi.
____