Dynasty tietopalvelu Haku RSS Riveria

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 87


Toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset

 

Yhtymähallitus 25.04.2024 § 87   

20/00.01.01/2023    

Koulutuskuntayhtymän hallintosäännön §:n 31 mukaan: "Yhtymähallituksen alaisen viranomaisen ja yhtymähallituksen alaisen jaoston on ilmoitettava yhtymähallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista yhtymähallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan."

 

Hallitus on antanut kokouksessaan 27.10.2010 § 164 ohjeet otto-oikeuden käyttämisestä 1.11.2010 alkaen. Ohjeiden mukaisesti seuraavat pöytäkirjat ja päätökset on toimitettu tiedoksi yhtymähallitukselle:

 

Viranhaltijapäätökset:

Kuntayhtymän johtaja, rehtori

-

15.3.2024 § 6, CNC-sorvin ja CNC-koneistuskeskuksen hankinta kone-, metalli- ja muovialalle

-

21.3.2024 § 10, edustajan nimeäminen PÄRM koordinaatioryhmän jäseneksi

-

22.03.2024 § 11, tiimipäällikön valinta, Teollisuus ja biotalous -tulosalue, metsäala, 8.4.2024 alkaen, työavain 573629

-

25.3.2024 § 10, tiimipäällikön (virkanro 102) siirtäminen lehtorin, ammatilliset tutkinnon osat, kasvatus- ja ohjausala virkaan (virkanro 157).

-

25.3.2024 § 11, tutkimuslupa, Lähihoitajaopiskelijoiden kuntoutumista edistävän hoitotyön osaaminen iäkkäiden asiakkaiden hoidossa, Oulun yliopisto

-

28.3.2024 § 12, Riverian työelämäyhteistyön toimeenpanon kehitystiimin nimeäminen 1.4.2024 alkaen

-

2.4.2024 § 3, virkamääräys, tiimipäällikkö, teollisuus- ja biotalous, metsäala 8.4.2024 alkaen

-

3.4.2024 § 1, virkasuhteen koeaikapurku

-

8.4.2024 § 13, Valtimon koulutusyksikön päällikön nimeäminen 8.4.2024 alkaen

-

16.4.2024 § 13, vahingonkorvaus liikuntatunnilla särkyneistä silmälaseista

-

8.4.2024 § 14, TNO Pohjois-Karjala - tietoa-, neuvontaa- ja ohjausta pohjoiskarjalaisten menestykseksi - ryhmähankkeen (ESR+) ohjausryhmän jäsenen nimeäminen

-

16.4.2024 § 15, vahingonkorvaus työelämässä oppiminen- jaksolla tapahtuneesta vahingosta

-

16.4.2024 § 16, tutkimuslupa Pekka Holappa, Opettajien asenteet tutkimuskoulutukseen valmentavaa koulutusta kohtaan koulutuksen tavoitteiden ja haasteiden näkökulmasta, Oulun yliopisto

 

Hallintojohtaja

-

4.4.2024 § 11, työsopimus, turvallisuuspäällikkö 13.8.2024 alkaen

-

11.4.2024 § 8: Yhteiset palvelut, tilapalvelut, tiimivastaavan lisä 1.6.2024 alkaen

-

11.4.2024 § 9, ravitsemispalvelutyöntekijän valinta 1.5.2024 alkaen

-

12.4.2024 § 12, työsopimus, ravitsemispalvelutyöntekijä 1.5.2024 alkaen

 

Pedagoginen johtaja

-

22.3.2024 § 3 Harkintaan perustuvan valinnan kriteerit ja toimintatapa 22.3.2024 alkaen

-

3.4.2024 § 4, harkintaan perustuvan valinnan kriteerit 3.4.2024 alkaen

-

4.4.2024 § 1, ratkaisuvallansiirto 8.4.2024 alkaen opiskelijahallinnon asiantuntijalle

-

12.4.2024 § 1/2024, TNO Pohjois-Karjala -tietoa, neuvontaa ja ohjausta pohjoiskarjalaisten menestykseksi (ESR+) -hankkeen sijoittaminen Riveriassa

-

12.4.2024 § 2/2024, Osaamista ja työvoimaa kiertotalouteen (ESR?) -hankkeen sijoittaminen Riveriassa

 

Henkilöstö- ja viestintäjohtaja

-

21.3.2024 § 3, päätös vuoden 2023 palkanoikaisusta

 

Koulutusjohtaja, Rakentaminen

-

20.3.2024 § 6, päätoimisen tuntiopettajan valinta, rakennusala 1.4.2024 alkaen

-

4.4.2024 § 7, ratkaisuvallansiirtopäätöksen kumoaminen 4.4.2024 alkaen

-

10.4.2024 § 10, ratkaisuvallansiirto lehtorille ajalle 9.4. - 9.6.2023

-

11.4.2024 § 7, Tehtävän täyttämättä jättäminen, päätoiminen tuntiopettaja, kaivos-, maarakennus- ja infrarakentamisala 1.4.2024 alkaen

 

Koulutusjohtaja, Teollisuus ja biotalous

-

17.3.2024 § 5, päätoimisen tuntiopettajan valinta, metsäala 1.4.2024 alkaen

-

18.3.2024 § 22, virkamääräys, päätoiminen tuntiopettaja, metsäala 1.4.2024 alkaen

-

19.3.2024 § 4, päätoimisen tuntiopettajan valinta, matemaattis-luonnontieteelliset aineet ajalle 6.6.2024 - 31.12.2025

-

21.3.2024 § 23, työsopimus, ammatillinen ohjaaja, metsäala 25.3.2024 alkaen

-

21.3.2024 § 25, virkamääräys, Pt. tuntiopettaja, matemaattis-luonnontieteelliset aineet (ma, fy, ke) ajalle 6.6.2024-31.12.2025

-

21.3.2024 § 6, ammatillisen ohjaajan valinta, metsäala 25.3.2024 alkaen

-

3.4.2024 § 6, ratkaisuvallansiirto 8.4.2024 alkaen, metsäalan tiimipäällikkö

-

4.4.2024 § 7, ratkaisuvallansiirto 8.4.2024, maatalousalan tiimipäällikölle

-

11.4.2024 § 7, tehtävän täyttämättä jättäminen, ammatillinen ohjaaja, metsäala ajalle 1.4.2024 - 10.4.2025

 

Koulutusjohtaja, Palvelutoiminta

-

12.4.2024 § 3, kunto- ja virkistyslomaan varten myönnetyn avustuksen kumoamispäätös

 

Koulutusjohtaja, Hyvinvointi ja terveys

-

28.03.2024 § 5, päätoimisen tuntiopettajan valinta, yhteiset tutkinnon osat, yhteiskunnalliset aineet ajalle 15.4.2024 - 30.6.2025, työavain 584377

-

3.4.2024 § 36, virkamääräys, päätoiminen tuntiopettaja, yhteiskunnalliset aineet ajalle 15.4.2024-30.6.2025

-

8.4.2024 § 37, virkamääräys, lehtori, ammatilliset tutkinnon osat, kasvatus- ja ohjausala 1.8.2024 alkaen

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija

 

Lisätietoja Kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Yhtymähallitus päättää merkitä edellä mainitut pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää, ettei se käytä niihin kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

 

Päätös Yhtymähallitus

Hyväksyttiin yksimielisesti.
_____