Dynasty tietopalvelu Haku RSS Riveria

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 80


Ansio- ja kunniamerkkien hakeminen

 

Yhtymähallitus 29.02.2024 § 29  

  

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian yhtymähallitus päätti vuonna 2019,  että henkilökunnalle haetaan Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n kultaisia ansiomerkkejä 40 vuoden ja 30 vuoden palvelussuhteesta ja luottamushenkilöille 20 vuoden toiminnasta koulutuskuntayhtymän luottamustoimissa. Lisäksi yhtymähallitus päätti vuonna 2020 hakea Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n kultaisia ansiomerkkejä henkilökunnalle vähintään 30 vuoden palvelussuhteesta ja valtuustokaudella 2013-2017 koulutuskuntayhtymän luottamushenkilöinä toimineille yhdistyksen ansiomerkkisääntöjen mukaisesti siten, että luottamushenkilön toimikauteen lasketaan vain varsinaiset jäsenyydet luottamustoimissa (ei varajäsenyyksiä).

 

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n hallitus myöntää ansioituneille työntekijöille, luottamushenkilöille ja yhteistyökumppaneille ammatillisen koulutuksen ansioristejä koulutuksen järjestäjän hakemuksesta. Ansioristi sopii muistamiseen tai arvostuksen osoittamiseen vaikkapa koulutuksen järjestäjän vuosijuhlien yhteydessä tai eläköitymisen kynnyksellä. Merkit myönnetään tun-nustuksena pitkäaikaisesta ansiokkaasta toiminnasta. Ammatillisen koulutuksen ansioristit myönnetään joko kultaisina tai hopeisina.

 

Kultainen ansioristi voidaan myöntää henkilökunnalle vähintään 20 vuotta ja ho-peinen vähintään 10 vuoden ansiokkaasta toiminnasta toimihenkilönä ammatillisen koulutuksen järjestäjän palveluksessa. Luottamushenkilöille hopeinen ansioristi myönnetään ansiokkaasta toiminnasta luottamushenkilönä ammatillisen koulutuksen järjestäjäorganisaatiossa ja kultainen ansioristi erityisen ansiokkaasta toiminnasta luottamushenkilönä ammatillisen koulutuksen järjestäjäorganisaatiossa. Yhteistyökumppaneille ansioristejä voidaan myöntää muutoin ansiokkaasti tai erityisen ansiokkaasti ammatillisen koulutuksen hyväksi toimineelle henkilölle. Henkilöltä varmistetaan suostumus ansioristin hakemiselle.

 

Valmistelijat ja lisätietoja Kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi, henkilöstö- ja viestintäjohtaja Teemu Kokko, p. 050 342 2523, teemu.kokko(at)riveria.fi ja hallinnon asiantuntija

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Yhtymähallitus päättää, että Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ansioristejä haetaan luovutettavaksi Riveria 60 -juhlagaalassa 12.12.2024 seuraavasti:

  1. henkilökunnalle kultaisia ansioristejä yli 30-vuoden palvelussuhteesta
  2. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuustokauden 2021-2025 toimielinten varsinaisille jäsenille kultaisia ansioristejä yli 20-vuoden ansiokkaasta toiminnasta tai erityisen ansiokkaasti ammatillisen koulutuksen hyväksi toimineelle henkilölle ja hopeisia ansioristejä yli 10-vuoden ansiokkaasta toiminnasta varsinaisena jäsenenä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän toimielimissä.

Päätös Yhtymähallitus

Yhtymähallitus päätti palauttaa asian jatkovalmisteluun.
____

 

Yhtymähallitus 25.04.2024 § 80   

46/01.02.03/2024    

Ansio- ja kunniamerkkien hakemista on jatkovalmisteltu edellisen yhtymähallituksen kokouskeskustelun pohjalta puheenjohtajistossa.

 

 

Valmistelijat ja lisätietoja Kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi, henkilöstö- ja viestintäjohtaja Teemu Kokko, p. 050 342 2523, teemu.kokko(at)riveria.fi ja hallinnon asiantuntija

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Yhtymähallitus päättää, että Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ansioristejä haetaan luovutettavaksi Riveria 60 -juhlagaalassa 12.12.2024 seuraavasti:

  1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian henkilökunnalle kultaisia ansioristejä yli 30 vuoden palvelussuhteesta
  2. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuustokauden 2021-2025 toimielinten varsinaisille jäsenille kultaisia ansioristejä yli 20 vuoden ansiokkaasta toiminnasta ammatillisen koulutuksen toimielimissä varsinaisena jäsenenä tai erityisen ansiokkaasta toiminnasta ammatillisen koulutuksen toimielimen puheenjohtajana.
  3. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian valtuustokauden 2021-2025 toimielinten varsinaisille jäsenille hopeisia ansioristejä yli 10 vuoden ansiokkaasta toiminnasta ammatillisen koulutuksen toimielimissä varsinaisena jäsenenä.

 

Päätös Yhtymähallitus

Hyväksyttiin yksimielisesti.
_____