Dynasty tietopalvelu Haku RSS Riveria

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 29.02.2024/Pykälä 46


Toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset

 

Yhtymähallitus 29.02.2024 § 46   

20/00.01.01/2023    

Koulutuskuntayhtymän hallintosäännön §:n 31 mukaan: "Yhtymähallituksen alaisen viranomaisen ja yhtymähallituksen alaisen jaoston on ilmoitettava yhtymähallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista yhtymähallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan."

 

Hallitus on antanut kokouksessaan 27.10.2010 § 164 ohjeet otto-oikeuden käyttämisestä 1.11.2010 alkaen. Ohjeiden mukaisesti seuraavat pöytäkirjat ja päätökset on toimitettu tiedoksi yhtymähallitukselle:

 

Viranhaltijapäätökset:

Kuntayhtymän johtaja, rehtori

-

16.1.2024 § 1, sähköauton hankinta Outokummun koulutusyksikköön

-

30.1.2024 § 1, vahingonkorvaus koulutussopimusjaksolla tapahtuneesta vahingosta

-

30.1.2024 § 2, jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Pohjois-Karjalan elinikäisen ohjauksen ja osaamisen koordinaatioryhmään (ELOO) vuosille 2024-2026, Ely -keskus

-

31.1.2024 § 1, kertapalkkion myöntäminen

-

7.2.2024 § 3, Ammattiin opiskelevien jengiytymisen ja rikollisuuden ehkäiseminen Pohjois-Karjalassa (JERI), ohjausryhmän nimeäminen

-

7.2.2024 § 4, tutkimuslupa, Pro Gradu tutkielma "Kuljettajakoulutuksen opetusmuotojen ja metodien vaikutus liikenneturvallisuuteen", Turun yliopisto

-

12.2.2024 § 2, Ponsse simulaattorin hankinta metsäalalle

-

12.2.2024 § 3, Riverian opiskelijoiden palveluportaalin hankinta (eRiveria-kampus-palveluportaalin toteuttaminen)

-

19.2.2024 § 4, Rakentaminen-tulosalue, turvallisuus- ja kiinteistöpalveluala 1.3.2024 alkaen, työavaimet 552805 ja 569206

-

19.2.2024 § 4, sähkö-, prosessi- ja automaatioalan oppimisympäristön kehittämiseen liittyvä opetuslaitteiston hankinta

-

19.2.2024 § 5, vahingonkorvaus koulutussopimusjaksolla tapahtuneesta vahingosta

-

19.2.2024 § 5, kuorma-auton hankinta liikenneopetuskäyttöön logistiikka-alalle

-

20.2.2024 § 1, virkamääräys, tiimipäällikkö, rakentaminen, turvallisuus- ja kiinteistöpalveluala 1.3.2024 alkaen

 

Pedagoginen johtaja

-

16.1.2024 § 1, henkilöstöpäätöksen 28.12.2023 § 34 peruminen

-

18.1.2024 § 1, jatkuvan haun valintaperusteet Riveriassa

-

1.2.2024 § 2, suomen kielen oppimisen polkumalli Riveriassa

-

1.2.2024 § 2, projektiasiantuntijan valinta, Osaamista ja työvoimaa kiertotalouteen -hanke, ajalle 12.2.2024 - 31.7.2026, työavain 574793

-

5.2.2024 § 3, työsopimus, projektiasiantuntija ajalle 12.2.2024 - 31.7.2026

-

6.2.2024 § 3, Digipedagogin valinta ajalle 12.2.2024 - 31.12.2025, työavain 567246

-

8.2.2024 § 4, työsopimus, digipedagogi ajalle12.2.2024 - 31.12.2025

-

8.2.2024 § 4, projektiasiantuntijan valinta, Voimia opiskeluun -hanke ajalle 11.3.2024 - 30.6.2025, työavain 574797

-

8.2.2024 § 5, projektiasiantuntijan valinta, Voimia opiskeluun -hanke ajalle 11.3.2024 - 30.6.2025, työavain 574797

-

20.2.2024 § 6, uraohjaajan valinta13.3.2024 alkaen toistaiseksi

 

Hallintojohtaja

-

9.1.2024 § 1: Henkilöstön lounaan hinta Riverian ravitsemispalvelujen ravintoloissa 1.2.2024 alkaen

-

12.1.2024 § 1, latauspisteiden turvallisuusohje 15.1.2024 alkaen

-

15.1.2024 § 1, ravitsemispalvelut, palkantarkistus 1.1.2024 alkaen toistaiseksi, Hillebrandt

-

15.1.2024 § 2, ravitsemispalvelut, palkantarkistus 1.1.2024 alkaen toistaiseksi

-

16.1.2024 § 3, Joensuun koulutusyksikkö, Peltola: Kampaamo ja kosmetologi -kassan käteiskassasta luopuminen 1.2.2024 alkaen

-

16.01.2024 § 4, opiskelijaruokapalvelun hinta Nurmeksen kaupungille 1.2.2024 alkaen

-

23.1.2024 § 5, hallinto- ja talouspalvelujen tiimin edustajien nimeäminen Riverian kestävän kehityksen nykytilan arviointiryhmään

-

25.1.2024 § 6, määräaikaistalletus ajalle 24.1.-30.4.2024

-

29.1.2024 § 1, ajoneuvohallintajärjestelmän hankinta

-

30.1.2024 § 3, tilapalvelut, henkilökohtainen lisä 1.1.2024 alkaen

-

6.2.2024 § 1, ratkaisuvallansiirto, hallinnon asiantuntija

-

16.2.2024 § 5, sihteerin valinta, työavain 575047

-

21.2.2024 § 6, yhteiset palvelut, tilapalvelut, tiimivastaavan lisä määräajalle 1.4.-31.5.2024

 

Henkilöstö- ja viestintäjohtaja

-

29.1.2024 § 1, osaamisen kehittämisen toimintatavat Riveriassa 30.1.2024 alkaen

-

13.2.2023 § 1, vuoden 2023 palkanmaksun oikaisu

-

13.2.2024 § 1, viestinnän sisällöntuottajan valinta 4.3.2024 alkaen, työavain 566831

-

19.2.2024 § 1, työsopimus, viestinnän sisällöntuottaja 4.3.2024 alkaen

 

Koulutusjohtaja, Rakentaminen

-

15.1.2024 § 1, tehtävän täyttämättä jättäminen, lehtori, ammatilliset tutkinnon osat, rakennusala 8.1.2024 alkaen

-

19.1.2024 § 2, opinto-ohjaajan TVA-lisät ajalle 16.1. - 31.5.2024

 

Koulutusjohtaja, Teollisuus ja biotalous

-

8.2.2024 § 18, virkamääräys, päätoiminen tuntiopettaja, metsäala ajalle 1.3.2024-28.2.2026

-

22.1.2024 § 1, tehtäväkohtaiset lisät kone-, metalli- ja muovialan ammatillisille ohjaajille

-

1.2.2024 § 2, päätoimisen tuntiopettajan valinta, metsäala ajalle 1.3.2024 - 28.2.2026, työavain 574212

 

Koulutusjohtaja, Palvelutoiminta

-

18.1.2024 § 1, avustus kunto- ja virkistyslomaa varten

-

7.2.2024 § 3, opettajan tehtäväkohtaiset lisät 1.1.2024 alkaen

-

8.2.2024 § 2, avustus kunto- ja virkistyslomaa varten

 

Koulutusjohtaja, Hyvinvointi ja terveys

-

19.1.2024 § 2, opetushenkilöstön TVA-lisät 1.1.2024 alkaen

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija

 

Lisätietoja Kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen, p. 050 327 8191, esa.karvinen(at)riveria.fi

 

Päätösehdotus Kuntayhtymän johtaja, rehtori

Yhtymähallitus päättää merkitä edellä mainitut pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tietoonsa saatetuksi ja päättää, ettei se käytä niihin kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

 

Päätös Yhtymähallitus

Hyväksyttiin yksimielisesti.
_____