Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatokset.riveria.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatokset.riveria.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 63


Arviointikertomuksen 2022 luonnostelu

 

Tarkastuslautakunta 13.12.2022 § 63  

190/00.03.00/2022   

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet koulutuskuntayhtymässä toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän tarkastuslautakunta raportoi arviointityönsä tulokset yhtymävaltuustolle tilikausittain laadittavassa arviointikertomuksessa.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen valmistelu vuodelta 2022 on suunniteltu toteutettavaksi seuraavasti:

  • tarkastuslautakunnan pöytäkirjanpitäjänä toimiva sisäinen tarkastaja kokoaa arviointikertomuksen pohjatiedot ja lähettää perustiedot sisältävän kertomuksen sähköpostilla tarkastuslautakunnan jäsenille ke 22.2. mennessä,
  • tarkastuslautakunnan puheenjohtaja valmistelee arvion siitä, onko kuntayhtymän toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä tiivistelmän ja
  • tarkastuslautakunnan jäsenet lähettävät arviointitekstit sähköpostilla pöytäkirjanpitäjälle to 16.3. mennessä ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä valmistelevat arviointikertomus-luonnoksen käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi seuraavaan tarkastuslautakunnan kokoukseen.

 

Valmistelija sisäinen tarkastaja

 

Lisätietoja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Anna Hölttä

 

Päätösehdotus tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

Tarkastuslautakunta päättää vuoden 2022 arviointikertomuksen sisällöstä, valmistelun aikataulusta ja toteutuksesta.

 

Päätös Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta päätti, että vuoden 2022 arviointikertomus valmistellaan esittelytekstissä kuvatun prosessin mukaisesti.
_____